Kirjoitusjärjestelmä
Muinaisnorjan aakkoset
Säilynyt muinaisnorja on kirjoitettu kahdella järjestelmällä. Riimukirjoitukset käyttävät vanhempaa futharkia ja myöhempää 16 riimun nuorempaa futharkia, kun taas suurimman osan kirjallisuudesta säilyttäneet keskiaikaiset käsikirjoitukset käyttävät latinalaista aakkostoa, johon on lisätty kirjaimia kuten þ, ð, æ ja ǫ. Tämä taulukko näyttää nykyjulkaisuissa ja muinaisnorjan näppäimistössä käytettävät normalisoidut latinalaiset kirjaimet.
Thorn
th · voiceless th as in thin
Eth
d · voiced th as in father
Ash
æ · vowel between a and e
O ogonekilla
ǫ · rounded a, later written ö
O poikkiviivalla
ø · rounded front vowel
OE-ligaatuuri
œ · long rounded front vowel
E ogonekilla
ę · nasal e in early manuscripts
A akuutilla
á · long a
E akuutilla
é · long e
I akuutilla
í · long i
O akuutilla
ó · long o
U akuutilla
ú · long u
Y akuutilla
ý · long y
Laskeminen
Muinaisnorjan numerot
Vertaa normalisoituja roomalaisia numeroita edustaviin muinaisnorjan läntisiin peruslukusanoihin. Lukusanat vaihtelevat suvun, sijan, murteen, käsikirjoituksen ja nykyjulkaisun mukaan.
Näin se toimii
Miten muinaisnorjan kielioppi toimii
Muinaisnorjassa sanan tehtävä ilmaistiin taivutuspäätteillä, joten substantiivit, adjektiivit, pronominit ja artikkelit vaihtoivat muotoaan selvästi enemmän kuin nykyenglannin vastineensa. Määräinen artikkeli liitettiin yleensä sanan loppuun erillisen sanan sijaan.
Neljä pääsijaa
Substantiivien, adjektiivien ja pronominien päätteet vaihtuvat nominatiivissa, akkusatiivissa, genetiivissä ja datiivissa, joten sama sana voi näyttää erilaiselta tehtävästään riippuen.
Kieliopillinen suku
Jokainen substantiivi kuuluu maskuliini-, feminiini- tai neutrisukuun, ja artikkelit, adjektiivit ja pronominit mukautuvat siihen suvun, luvun ja sijan mukaan.
Vahvat ja heikot verbit
Vahvat verbit muodostavat menneen ajan muuttamalla vartalovokaaliaan, kun taas heikot verbit lisäävät dentaalisen päätteen kuten -aði tai -di.
Tutustu lyhyeen ilmaukseen
Valitse sana perinteisestä muinaisnorjalaisesta tervehdyksestä nähdäksesi sen muodon ja tehtävän.
ver · ole
Vera-verbin toisen persoonan yksikön imperatiivi, merkitys "olla".
“ Ver þú heill ” — Voi hyvin.
Kehitys
Viikinkiajalta nykypohjoismaisiin kieliin
Seuraa muinaisnorjaa riimukaudelta keskiaikaisen käsikirjoitusperinteen kautta muutoksiin, jotka jakovat sen nykyisiksi pohjoisgermaanisiksi kieliksi.
noin 793–1100 jKr.
Viikinkiaika
Muinaisnorja levisi skandinaavisen asutuksen mukana Pohjois-Atlantin yli ja kauemmas. Suurin osa tältä kaudelta säilyneestä aineistosta on lyhyttä riimukirjoitusta, ja alueellisia eroja oli jo olemassa.
noin 1100–1350 jKr.
Käsikirjoituskausi
Kääntymisen kristinuskoon jälkeen kirjurit kirjoittivat latinalaisia kirjaimia pergamentille. Islannin ja Norjan Eddat, saagat ja lakitekstit säilyttävät suurimman osan siitä muinaisnorjalaisesta kirjallisuudesta, jota voimme lukea nykyään.
noin vuodesta 1350 jKr.
Siirtymä nykykieliin
Äänteenmuutokset ja kasvava alueellinen eriytyminen jakoivat muinaisnorjan länsi- ja itämuodot nykyisiksi islannin, norjan, tanskan, ruotsin ja fäärin kieliksi.
Vertailu
Muinaisnorja ja nykyenglanti
Muinaisnorja ja muinaisenglanti olivat molemmat germaanisia kieliä, ja useat arkiset englannin sanat paljastavat edelleen tunnistettavan yhteisen alkuperän.
Lähteet
Ajoitukset ja muodot ovat tiiviitä oppimisen lähteitä. Oikeinkirjoitus vaihtelee käsikirjoitusten, murteiden ja nykyjulkaisujen välillä.